Kuin helmeen kerätty Tuhkimotippa -Taidonnäyte Darphinilta
Kaupallinen yhteistyö: Darphin/Dynami
Darphin kuukauteni jatkui juuri sellaisten tuotteiden kokeilulla, jota tarvitsin tähän hetkeen eniten. Viikonloppuna oli esikoiseni 18v syntymäpäivät ja yhden illan juhla verotti kyllä pahasti koko kehoa. Tässä iässä ei todellakaan palaudu yhtä nopeasti kuin nuorena ja kaikki pienikin hauskapito näkyy eritoten naamassa. Iho oli todella ärtynyt ja väsynyt sekä silmien alla oli sellaiset nestekertymät, että niissä eläisi vaikka kultakala.
Iholla näkee myös selkeästi kuinka se ottaa itseensä altistuessaan muun muassa tupakansavulle. Kyllä vain, myös passiivinen tupakointi on pahaksi ja on yksi niistä ulkoisista tekijöistä, jotka rasittavat ihoa. Jos et siis polta, niin ei kannata myöskään notkua muiden mukana siellä tupakkapaikalla, sillä jo pelkkä jatkuva savulle ja tupakasta lähteville myrkyille altistuminen ärsyttää ja pitkässä juoksussa vanhentaa ihoa. Onnekseni minulta löytyy kuitenkin tehokkaat rohdot ja seuraava aromaterapeuttinen ihonhoitohetkeni tuli juuri sopivaan aikaan.
Testissäni oli tällä kertaa Darphinin supertehokkaat kapselihoidot, joiden voisi sanoa olevan kuin tiivistettyjä Tuhkimotippa -hoitoja, joka on taltioitu pieniin helmiin. Kokeilussani oli kahdenlaista kapselia, joista toisen laitoin iholleni aamulla ja toisen illalla. Hoitokapselit ovat yksi Darphinin taidonnäytteistä, joissa ylellisimmät kasviöljyt on taltioitu kapseleihin yhdessä Anti-Ageing raaka-aineiden kanssa. Tähän kun vielä yhdistetään Darphinin aromaterapia sekä kinesiohieronnat, niin aletaan lähentelemään niin hienoa ihonhoitoelämysta, kuin mitä on mahdollista kotikonstein saada.
IDEAL RESOURCE Renewing Pro-Vitamin C and E Oil Concentrate
Annoin iholleni aamupalaksi tämän C ja E-vitamiinia sisältävän öljykapselin, joka kirkastaa, uudistaa ja energisoi ihoa välittömästi. Sen sisältämät Pro-vitamiinit kiinteyttävät ihoa sekä toimivat myös vahvoina antioksidantteina. Yksi kapseli sisältää tuhdin annoksen kasviöljyjä, joissa on runsaasti Omega 3, 6 ja 9 rasvahappoja, jotka syväkosteuttavat ja ravitsevat ihoa. Tämä kapseli oli juuri sitä, mitä ihoni kaipasi pikkutunneille venähtäneen illan jälkeen.
Pro-Vitamiini C toi iholleni kirkastusta ja vei mennessään pitkän yön sameuden. Mikäli siis haluat ihollesi energiaa ja elinvoimaa, niin voin suositella näitä C-vitamiinia sisältäviä tuotteita oikein lämpimästi. Kyseinen ainesosa on kuin luotu meille synkän pohjoisen naisille. Tällä keinolla mekin saamme kirkkautta kasvoillemme tähän harmaaseen arkeen.
Lisäksi kapselin C-vitamiini edistää melaniinin hajoamista ja säätelee sen tuotantoa. Se auttaa häivyttämään pigmenttiläiskiä tehden ihon sävystä tasaisemman. Lisäksi vitamiinit suojaavat ihoa ja tekevät siitä vastustuskykyisemmän. Erityisesti E-vitamiini suojelee solukalvoja todella tehokkaasti ja lisäksi silottaa ihon pintaa. Kunpa vaan olisin älynnyt laittaa tämän meikin alle jo lähtiessä, niin ihoni olisi saanut olla suojassa kaikilta haittavaikutuksilta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Lisäksi C ja E-vitamiinit aktivoivat kollageenin ja elastiinin tuotantoa säilyttäen ihon kiinteänä. Sen aktiivisina aineosina toimivat vitamiinien lisäksi Arganöljy ja Ruusunmarjaöljy, jotka ylläpitävät ihon rasvatasapainoa ja säilyttävät ihon pehmeyden ja kimmoisuuden.
Nämä kapselit sopivat kaikille ihotyypeille ja niitä suositellaan käytettäväksi joko säännöllisenä hoitona tai esimerkiksi 60 päivää kuuriluontoisesti. Mielestäni nämä sopivat hyvin myös käytettäväksi tarpeen tullen, sillä ainakin omalla kohdallani nämä pelastivat päivän jo ilman sen pidempää käyttöaikaa. Itse aion kuitenkin käyttää näitä nyt ainakin sen pari kuukautta ja keväällä taas uudestaan, kun iho kaipaa virkistystä pitkän talven jälkeen.
Käyttö:
- Aamuisin: Levitä iholle seerumin jälkeen avaamalla kapselin pää ja tyhjentämällä sen sisällä oleva öljy kämmenelle. Viimeistele iho hoitovoiteella. Itse sekoitin tämän Darphinin Intral Active Stabilizing Lotioniin, koska olen hullaantunut sen rauhoittavista vaikutuksista. Lue lisää tästä ihanan tasapainottavasta voiteesta aiemmasta bloggauksestani TÄÄLTÄ.
- Iltaisin: Ensin seerumi, seuraavana tarvittaessa eteerinen öljyeliksiiri (oma suosikkini on Tangerine) Tämän päälle kapselin Pro- Vitamin tiiviste ja lopuksi hoitovoide. Tämän tuotteen voi siis käyttää aamuin illoin, mutta itse koen näillä kilometreillä tarvitsevani yöksi vielä hoitavamman tuotteen, jonka esittelenkin teille seuraavaksi. 😉
IDEAL RESOURCE Youth Retinol Oil Concentrate
Sitten päästäänkin kapseleihin, joissa kasviöljyihin on yhdistetty tehokas Retinol. Tällä saadaan aikaiseksi juonteita ja ryppyjä näkyvästi silottava tehohoito, joka myös tasoittaa ihon pintaa. Itse olen jo siinä iässä, että pelkkä heleytys ei enää riitä, vaan yön ajaksi haluan juuri tällaisen tehotipan, joka kosteutuksen lisäksi myös korjaa jo näkyviä ikääntymisen merkkejä.
Retinol uudistaa ihoa nopeasti ja tehokkaasti ja se nopeuttaa myös kollageenin tuotantoa. Sen yksi omainaisuus on tasoittaa ihon talineritystä. Tämä yleensä kuivattaa ihoa ja koska Retinol nopeuttaa solujen jakautumista, iho saattaa alkaa hilseilemään. Tämän vuoksi kapseleihin on valittu kaikista parhaimmat ravitsevat kasviöljyt, jotta iho saa samanaikaisesti tarpeeksi kosteutta. Nämä helmikapselit sopivat myös silmänympärysiholle, mikä nostaa sen pisteitä entisestään. Ja tuote tuntuikin todella ihanan pehmeältä ja hoitavalta silmänympärysiholla. Kiitos kuulunee sen sisältämille Jojoba-, Macadamian siemen-, Seesami- ja Arganöljyille.
Käyttö:
- Iltaisin: Leviteään seerumin päälle ennen hoitovoidetta. Annetaan vaikuttaa yön yli. Itse sekoitin tämän Darphinin Intral Active Stabilizing Emulsioon ja sain loihdittua iholleni hyvin hoitavan, mutta samalla rahoittavan reseptin.
Molempien kapseleiden jälkeen iho tuntui todella pehmeältä ja hyvinvoivalta. Vaikea olisi valita, jos saisi ottaa vain toisen. Jos koet kaipaavasi ihonhoitotuotteeltasi Anti-Ageing -ominaisuuksia ja korjaavuutta, kuten minä, suosittelen valitsemaan päiväksi C ja E-vitamiinikapselit ja yöksi Retinol -kapselit. Jos kuitenkin haluat mennä yhdellä tuotteella, niin vitamiinikapselit riittänee alkuun. Vitamiinihoito kannattaa aamulla tehdä hyvissä ajoin ennen meikkiä, jotta se ehtii imeytyä kunnolla ja meikki on helpompi levittää. Vitamiinihoito on takaa meikille heleän pohjan ja saa ihon näyttämään eläväisemmältä. Itse tykkäsin sekoittaa ampullin hoitovoiteen sekaan.
Purkit kannattaa säilyttää kiinni, sillä ilmatiiviit ampullit on tarkoituksella pakattu himmeään lasipurkkiin, jotta niiden herkät raaka-aineet pysyvät suojassa valolta, lämmöltä ja ilman hapen vaikutuksilta.
Nämä pienet ihonhoidon helmet veivät sydämeni täysin ja tulevat olemaan osa kausi-ihonhoitoani. Odotan innolla seuraavaa Darphin kokeiluani, sillä tulossa on vielä odottamani syyskauden huippu-uutuus, josta kerron Teille lisää ensiviikolla. Ihanaa viikkoa kaikille ja toivottavasti jokainen teistäkin saa pienen pisaran luksusta arkeen.